lauantai 12. tammikuuta 2013

Tahraako saippuakuplaliuos? Tuotetestissä hääsaippuakuplat

 
DECORA HOUSEN BLOGIARKISTOSTA
 
 
 
 
Hääsaippuakuplien suosio on noussut hurjasti sen jälkeen, kun useat kirkot ovat kieltäneet riisinheiton kokonaan. Myös aidot ruusunterälehdet ovat hieman ongelmallisia tähän tarkoitukseen, sillä saattaa olla että kirkossa on useat häät samana päivänä – eikä kukaan varmaan halua itse astella kirkosta ulos maa edellisten häiden riemunkirjavassa terälehtimeressä. Kannattaa aina varmistaa omasta seurakunnasta, mikä on vihkikirkkonne käytäntö, niin säästytte yllätyksiltä.
 
Hääsaippuakuplien etu on myös se, että ne näyttävät hyviltä valokuvissa, ja pikkuvieraat voivat puhallella niitä päivän aikana myöhemminkin. Hääsaippuakuplia kannattaa varata yhtä paljon tai ainakin lähes yhtä paljon kuin teille tulee häävieraita. Monet saippuakuplapullot ovat jo valmiiksi niin nättejä, ettei niitä tarvitse somistaa mitenkään. Joihinkin malleihin voi toki kietaista esim. teemavärin mukaisen nauhan tai muun koristeen.
 
Ainoa asia, joka saippuakuplissa askarruttaa hieman, on niiden tahraavuus. Decora House päätti testata asian, ja tässäpä testin tulokset: Testikankaana oli morsiussatiini, 100% polyesteriä, pesu 30 asteessa. 1. Puhalsimme saippuakuplia 10 cm etäisyydeltä suurella voimalla kankaaseen, jolloin kuplista jäi pienet märät jäljet kankaaseen.
 
 Tulos: Kankaan kuivuttua ei siinä ollut lainkaan tahroja.
 
2. Kaadoimme saippuakuplaliuosta reilusti kankaalle, ja annoimme sen kuivua.

 



Tulos: Kankaaseen jäi melko huomaamaton tahra. Tämän jälkeen kangas pestiin 30 asteen pesussa. Tahra poistui pesussa kokonaan.
 
Loppupäätelmät: Hääsaippuakuplat eivät tahraa normaalissa käytössä, eli kun kuplia puhallellaan hieman kauempaa. Kankaalle kaadettuna liuoksesta jää pienet tahrat, jotka ainakin tässä testissä lähtivät kokonaan pesussa pois. Häävieraat eivät toivon mukaan kaada liuosta suoraan hääparin päälle, joten kuplat ovat sikäli melko turvallisia käyttää. Tahrausriski koskeekin lähinnä nuorempia morsiuslapsia, jotka saattavat läikyttää liuosta puvuilleen. Huomioithan, että testi tehtiin vain yhdellä kankaalla, eikä Decora House voi taata testitulosten luotettavuutta muilla kankailla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti